Seuraa Loistovinkkiä

Seuraa blogia | Blogilista.fi
Seuraa blogia | Bloglovin'

03.01.2012 - 11:45

Mikä olisi kauniimpi näky pimeässä pakkasillassa kuin jäälyhty? Jäälyhty on helppo tehdä vaikka lasten kanssa, kunhan ulkona on pakkasta ja tekijöillä vähän kärsivällisyyttä. Jos teet lyhdyn esim. vieraita varten, aloita tekeminen mielellään jo edellisenä iltana.

Näin teet jäälyhdyn

Tarvitset:

  • ämpärin tai vadin
  • kynttilän
  • palamattoman alustan kynttilälle
  • vettä
  • pakkasta

Toimi näin:

  1. Täytä ämpäri vedellä ja laita ulos pakkaseen.
  2. Odota kunnes vesi on jäätynyt ämpärin laidoilta noin parin sentin paksuiseksi. Parinkymmenen asteen pakkasilla tähän menee noin kymmenen tuntia. Kaada loput vedet pois.
  3. Käännä ämpäri varovaisesti ylösalaisin ja naputtele pohjaa kevyesti. Jos lyhty ei irtoa ämpäristä niin käytä irrottamiseen lämmintä vettä tai tuo ämpäri sisätiloihin joksikin aikaa.
  4. Päivän hämärtyessä illaksi laita kynttilä tuikkimaan palamattomalle alustalle jäälyhdyn sisälle.

 Jäälyhty (kuva: flickr.com)

Kuva: flickr.com

23.12.2011 - 18:56

Monille meistä jouluun valmistautuminen on kiireistä aikaa. Viimeistään jouluaattoiltana onkin ihanaa pysähtyä ja vain olla. Itseään tai lähimmäistään voi myös hemmotella vaikkapa ihanalla ja rentouttavalla jalkakylvyllä, jonka valmistat näppärästi erilaisista luonnon raaka-aineista. Jalkakylpyyn tarvittavat yrtit ja muut tarvikkeet löydät usein omasta ruokakaapistasi!

Näin teet jalkakylvyn

Tarvitset:

  • 1/2 dl (n. 10 g) kuivattua ja murskattua yrttiä TAI 1/2 litraa (n. 100 g) tuoretta kevyesti murskattua yrttiä
  • 1/2 dl (meri- tai kristalli)suolaa
  • Halutessa 1/2 dl kasviöljyä
  • Halutessa 2 rkl hunajaa
  • Halutessa muutama tippa eteeristä öljyä (esim. laventeli, sitruuna, rosmariini)

Toimi näin:

  1. Tee ensin yrttihauduke: lisää yrtit ja suola 1/2 - 2 litraan lähes kiehuvaa vettä. Käytä yhdessä kylvyssä 1-3 erilaista yrttiä. Hauduta 20 minuuttia kannen alla. Siivilöi yrttimassa pois.
  2. Lisää yrttihauduke kylpyveteen. Kylpyveden olisi hyvä ulottua ainakin nilkan yli. Veden lämpötilan olisi hyvä olla +37-39 celsiusastetta. Diabetesta sairastaville, pahoista suonikohjuista kärsiville tai veritulppapotilaille kylpyveden tulisi olla haaleaa (noin +35 celsiusastetta).
  3. Lisää halutessasi veteen hunajaa tai öljyä.
  4. Ripottele pinnalle kukkia tai kukkien terälehtiä mielen iloksi.
  5. Rentoudu ja nauti!
     

Jalkakylpyihin sopivia ja usein kotoa löytyviä raaka-aineita:

  • Hunaja - ravitsee ja syväpuhdistaa ihoa, kosteuttaa kuivaa ihoa, alentaa turvotusta, tekee ihosta pehmeän
  • Kamomilla - rauhoittaa ihoa, rentouttaa
  • Kasviöljyt (esim. auringonkukka-, kookos-, manteli-, oliivi-, rypsi-, tai seesamiöljy) - pehmentävät ihoa, sisältävät ihoa hoitavia ja suojaavia rasvahappoja ja antioksidantteja
  • Kauranjyvät - pehmentävät ihoa
  • Mausteneilikka - jouluinen tuoksu, rentouttaa ja rauhoittaa, virkistää
  • Mintut - virkistävät, puhdistavat, rentouttavat, viilentävät, tuoksuvät hyvältä
  • Rosmariini - puhdistaa, piristää, tuoksuu hyvältä
  • Salvia - puhdistaa, virkistää, tuoksuu hyvältä
  • Sitruuna ja muut sitrushedelmät - puhdistaa, edistää mikrovedenkiertoa, laskimo-ongelmiin, pehmentää ihoa (Vinkki! Purista sitrushedelmien mehu kylpyveteen veden alla, jotta hedelmien eteeriset höyryt eivät karkaa.)
  • Sitruunamelissa - rentouttaa, rauhoittaa, puhdistaa, tuoksuu hyvältä
  • Suola (esim. kristalli- ja merisuola) - poistaa jännitystä ja turvotusta, virkistää jalkoja, kuorii ja pehmentää ihoa, auttaa ihottumiin
  • Timjami - puhdistaa ja virkistää
  • Vilustumisoireisiin - mesiangervo, siankärsämö, timjami, männynhavut, valkosipuli, sinappia jauhona (2 rkl / kylpy), pari tippaa rosmariinin tai männyn eteeristä öljyä

 

Lähteet ja lisätietoa:

Flunssan hoito yrteillä, Frantsilan luomuyrttitilan tuotteilla ja luontaishoidoilla

Frantsilan luomuyrttitilan tuotteet jalkahoitojen tukena

Kesän pikkuvaivat helpottuvat luonnon keinoin, Voi Hyvin 3/2002

Luonnontuotealan tiedotushankkeen Luonnon.fi-sivusto

Yrttitarha, Rohdot ja kosmetiikka

21.12.2011 - 15:34

Joulukorttien lähettäminen on hauskaa ja niiden vastaanottaminen vielä mukavampaa. Mutta korttien kaunis esillepano voi olla haastavaa, erityisesti jos perheessä on lapsia tai lemmikkejä, jotka touhuavat ympäriinsä. Tässä vinkki, kuinka pistää kaatuilevat joulukortit ojennukseen.

Tarvitset:

  • Kodin sisustukseen ja väreihin sopivaa silkkinauhaa tai sisäkäyttöön sopivaa jouluvaloköynnöstä
  • Pieniä pyykkipoikia
  • Ystäviä, tuttavia tai sukulaisia, jotka lähettävät sinulle joulukortteja

Toimi näin:

  1. Kiinnitä jouluvaloköynnös tai silkkinauha sille sopivaan paikkaan roikkumaan
  2. Odota joulukortteja postiluukusta putoavaksi tai postilaatikkoon ilmestyväksi
  3. Kiinnitä kortit pyykkipojilla nauhaan tai köynnökseen kauniiseen järjestykseen
  4. Nauti järjestyksestä ja ajattele lämmöllä kaikkia niitä ihania ihmisiä, jotka ovat sinua kortilla muistaneet

 

19.12.2011 - 22:31

Kauniit ja herkät silkkipaperilumihiutaleet ovat klassisia talvisia ikkunankoristeita. Ne piristävät erityisesti silloin, jos maassa ei ole vielä lunta. Lumihiutaleita on mukava ja helppo tehdä myös lasten kanssa. Vaihtelua kaipaava voi koristella lumihiutaleet vaikkapa kimaltelevilla ”timanteilla” eli strasseilla ja paljeteilla – tämä askarteluvaihe on varsinkin pikkuprinsessojen suosikki!

Tarvitset:

  • sakset
  • valkoista silkkipaperia (pienten lasten kanssa voi käyttää myös vähän paksumpaa paperia)
  • erilaisia sinisiä ja hopeisia paljetteja
  • strasseja
  • paperiliimaa
  • kaksipuolista teippiä tai valokuvateippirolleri valmiiden lumihiutaleiden kiinnittämiseen

Toimi näin:

  1. Leikkaa silkkipaperista neliö, esim. 20 x 20 cm.
  2. Taita neliö ensin suorakaiteeksi 20 x 10 cm ja sitten pienemmäksi neliöksi 10 x 10 cm.
  3. Taita neliö kolmioksi siten, että ehjään kulmaan tulee taite.
  4. Halutessasi voit muotoilla kolmion avointa reunaa vapaasti leikkaamalla siihen esim. aaltokuvion tai ison V-kuvion. Tällöin lumihiutaleen muoto muuttuu neliömäisestä tähtimäiseksi.
  5. Leikkaa kaikille reunoille erimuotoisia aukkoja. Leikkaa myös ehjän kulman kohdalle aukko.
  6. Taita vielä kerran samansuuntaisesti ja leikkaa taas taitoksen kohdalle aukkoja.
  7. Avaa paperi varovasti.
  8. Halutessasi voit silittää lumihiutaleen suoraksi haalealla raudalla. Lumihiutaleen päälle voi myös laittaa joksikin aikaa painoksi painavan kirjan mikä suoristaa hiutaleen vekit.
  9. Koristele hiutale strasseilla ja paljeteilla.

Lisää talvisia ja jouluisia askarteluvinkkejä löydät Tiimarin sivuilta!

Ohje: Tiimari

 

16.12.2011 - 15:49

 

Ihanaiset kynttilät kuuluvat pohjolan pitkään kaamosaikaan, joulunodotukseen ja jouluun. Viime aikoina on kuitenkin, jälleen kerran, nostettu keskustelunaiheeksi kynttilät sisäilman saastuttajina . Täysin puhtaasti oikealla liekillä palavaa kynttilää ei ole olemassakaan, joten ainoa tapa välttää täysin esimerkiksi kynttilän poltosta sisäilmaan tulevia pienhiukkasia on polttaa kynttilää ulkona. Mutta koska monet meistä kuitenkin haluavat polttaa kynttilöitä myös sisällä, halusimme kerätä vinkkejä liittyen kynttilöihin ja niiden polttamiseen.

Kynttilöitä valmistetaan ainakin parafiinista, steariinista, mehiläisvahasta, soijavahasta ja rapsivahasta. Useat kynttilät on tehty näiden perusmateriaalien seoksista (esimerkiksi 90 % soijavahaa ja 10 % mehiläisvahaa). Perusvalmistusmateriaalien rooli kynttilän poltosta johtuviin päästöihin on kiistanalainen puheenaihe, mutta ainakin ekologisen jalanjälkensä koossa ja kynttilän paloajassa valmistusmateriaalit poikkeavat toisistaan. Ympäristöystävällisimpinä ja hitaasti palavina kynttilöinä voi pitää mehiläisvaha-, rapsivaha-, ja soijavahakynttilöitä.

Sisäilman laatua ajatellen kynttilän valmistusmateriaalia keskeisempiä asioita ovat kynttilän palamisolot, sydänlangan ominaisuudet, mahdolliset hajusteet ja väriaineet sekä sammutustapa. Näin ollen kiinnitä huomiota seuraaviin seikkoihin:

1) Kynttilä palaa turvallisemmin rauhallisessa ja vedottomassa paikassa.

2) Paras kynttilän sydänlankamateriaali on lyijytön puuvilla tai hamppu – ne eivät tuota yhtä paljon nokea kuin muunlaiset sydänlangat.

3) Savuttamista ennaltaehkäistäessä kynttilän sydänlankaa kannattaa lyhentää tarvittaessa.

4) Hajustamattomat ja värjäämättömät kynttilät ovat useasti turvallisempia vaihtoehtoja.

5) Kynttilän voi sammuttaa savuttamatta kastamalla sydänlanka sulaan kynttilämassaan. Muista nostaa sydän ylös massasta sammuttamisen jälkeen.

6) Muista sisätilojen tuulettaminen kynttilän polton jälkeen!

Tunnelmallisia hetkiä kynttilöiden parissa!

Ideoita kynttilöiden valmistamiseen ja kynttilöiden valmistusohjeita:

LV#54 Kynttilöitä on helppo tehdä itsekin

Nopeat mehiläisvahakynttilät mehiläisvahalevystä

Kynttilöiden tekeminen Tiimarin ohjeiden mukaan

13.12.2011 - 20:46

Vielä ehtii! Nimittäin suunnitella ja tilata joululahjaksi uniikin paidan, laukun tai vaikka pipon. Mikäs sen hienompaa kuin yllättää kokkausintoinen kaveri vinkeällä esiliinalla tai oma kullanmuru söpöllä sydänsateenvarjolla?

Tämän lahjan suunnitelu käy helposti.

  1. Mene Spreadshirtin sivuille.
  2. Valitse haluamasi tuote.
  3. Tuunaa ulkoasu värillä, valmiilla grafiikalla, tekstillä ja valokuvalla.
  4. Lisää tuote/tuotteet ostoskoriin ja tilaa.
  5. Voilà. Lahjat on hankittu!

Huom! Jos haluat tuotteen jouluksi, tee tilaus viimeistään 16.12.2011

Lähde: www.spreadshirt.fi


12.12.2011 - 19:04

 

Lucian päivää vietetään 13. joulukuuta. Kynttiläkruunu päässään ja kynttilä kädessään Lucia-neito kulkueineen tuo valoa, iloa ja välittämistä vuoden pimeimpään aikaan. Vaikka Lucia-perinteellä on keskeinen rooli ruotsalaisessa joulunodotuksessa, niin nykyisin Pyhää Luciaa juhlitaan myös useissa suomalaisissa päiväkodeissa, kouluissa, sairaaloissa, palvelutaloissa ja vanhainkodeissa.

Lucian päivää voi juhlistaa vaikkapa piparkakuilla ja herkullisilla Lucia-pullilla (Lussekatter), joita myös Lucia ja neitoset perinteisesti tarjoavat Lucia-kulkueen katsojille.

Pullien ohje löytyy Dansukkerin sivuilta.

 

 

 


29.12.2010 - 12:45



Aika monelta löytynee vielä jouluisia suklaakonvehteja. Konvehtirasioista kertyy paljon myös ylimääräistä jätettä, joten nekin kannattaa lajitella mahdollismman tarkasti, pahvit erikseen jne. Myös mahdolliset ylijäämäkonvehdit kannattaa kierrättää erilaisiin herkkuihin biojätteen sijaan!

Jos konvehtirasioista jää syömättä ne suklaat joissa sisältö ei miellytä, hyödynnä kuitenkin suklaat. Koveta konvehdit jääkaapissa ja raasta niistä suklaata jälkiruokiin, jäätelöihin ja muihin herkkuihin. Joitakin kohvehteja pystynee uusiokäyttää myös sulattamalla ne sulaksi suklaaksi. Konvehteja voi myös pilkkoa erilaisten keksimassojen sekaan. Kaikille konvehdeille löytynee jonkinlaista käyttöä, eikä niitä tarvitse heittää pois vaikka eivät maistuisikaan sellaisenaan.

Konvehtirasian "lajittelukennoa" voi sitäkin hyötykäyttää. Kenno on kätevän kokoinen jääpalojen tekemiseen! Sen avulla saa sopivan kokoisia ja mukavasti erilaisia jääpaloja. Ohuen materiaalinsa ansiosta jääpalat myös jäätyvät nopeasti. Kenno ei välttämättä kestä montaa käyttökertaa, mutta hyötykäyttöä on sekin ennen jätteeksi päätymistä.



Myös suklaakonvehtirasioiden pahveja voi hyödyntää. Ystävänpäiväkin tulee yllättävän äkkiä, joten korttipohjamateriaalia voi ottaa talteen jo konvehtirasioista. Useimmat rasiat ovat suhteellisen tukevaa tekoa ja kestävät vaikkapa paperilla tai kartongilla päällystämistä. Myös kaikenlaiset lahjarasiat, pussukat ja muut pakkaukset kannattaa yrittää hyödyntää ja uusiokäyttää. Nauhat ja paperit sopivat ainakin askartelutarkoituksiin.

Myös lahjapapereita kannattaa hyödyntää, varsinkin korttiaskartelussa. Kivat paperit voi käyttää myös konvehtirasioiden päällystämiseen ja siisteinä pysyneillä voi paketoida lahjojakin uudelleen. Ja kun on aika luopua kuusesta, voi kuusenoksia asetella vielä pihalle kynttilöiden kanssa.

Jouluna muodostuu paljon kaikenlaista ylimääräistä jätettä, mutta useita pakkauksia ja materiaaleja pystyy hyödyntämään uudelleenkin. Oikein tehty lajittelu on aina tärkeää, mutta joulun jälkeen kaikenlaista pakettia ja pakkausta on niin paljon, että skarppaus on todella tarpeen. LV#352

24.12.2010 - 10:00



Joulu on täynnä kaikenlaisia ihania herkkuhoukutuksia. Valitse joulusuklaan sijaan tai ainakin rinnalle tämä ihana pähkinäinen terveyspommi! Pähkinät maistuvat varmasti kaikille herkkusuille.

Jos haluat panostaa hieman enemmän, valitse pähkinäsekoitukseen ainoastaan luomutuotteita. Tee sekoitus luomulaatuisista, erilaista pähkinöistä ja mehevistä rusinoista. Pähkinät sisältävät hyviä rasvoja ja ravintoaineita, kuten seleeniä. Vain muutama parapähkinä päivässä takaa riittävän seleenin saannin. Pähkinät ovat hyvä kuidun ja proteiinin lähde, joten ne sopivat hyvin naposteluun ja herkutteluun.

Pähkinöissä ja rusinoissa on luonnollisesti myös runsaasti kaloreita, mutta ne ovat kuitenkin suklaata terveellisempi naposteluvaihtoehto.

Vinkki!
Lisää pähkinäsekoitukseen rusinoiden sijaan kuivattuja marjoja! LV#350

22.12.2010 - 11:45



Joulusukka on meillä Suomessa ainakin vielä toistaiseksi melko vähän käytetty jouluperinne ja -koriste. Joulusukat kuitenkin näyttävät todella hauskoista takan reunuksella, seinällä tai vaikkapa ulko-ovessa

Nopein tie joulusukan tekemiseen on käyttää materiaalina askarteluhuopaa. Saumat voi ommella käsin tai koneella, mutta paniikkisukka syntyy vaikka pikaliimalla! Saat sukkaan hieman säihkettä käyttämällä pieniä helmiä tai strassikoristeita. Jos teet sukan ulko-oveen, voit sujauttaa sukan sisään koristeeksi havunoksia. Joulusukan ei siis tarvitse olla lahjakäytössä, se voi toimia pelkkänä koristeena.

Myös joulun väreissä olevat villasukat toimivat kivoina joulusukkina! Pitkävartisiin villasukkiin pitää tehdä pieni tutkimusmatka löytääkseen mahdollisesti piilotetut joululahjat.

Vinkki!
Tee pikkuisia huopasukkia (vaikka yksinkertaisiakin!) koristeeksi joulukuuseen. Leikkaaminen huovasta on supernopeaa. LV#349