|
|
21.02.2012 - 14:49
Hyvinvointi on monen asian summa. Terveellinen ruokavalio, liikunta ja riittävä lepo ovat niitä kulmakiviä, joista on syytä pitää huolta. Silti välillä tuntuu, että pelkkä oma toiminta ei riitä.
Hyvinvoinnin edistäminen
Energiaa ja elinvoimaa
Ihminen tarvitsee 13 eri vitamiinia. Periaatteessa ne on mahdollista saada monipuolisesta ruokavaliosta, mutta aina ei sekään tunnu riittävän. Vitamiinit ja kivennäisaineet voikin ottaa purkista, ainakin kausittain. Monivitamiini on kätevä tapa hoitaa homma.
Monivitamiinit, vanhoja tuttuja ja uusia tulokkaita:
Vahvistusta soluille
Antioksidantit käyvät ikuista sotaa vapaita radikaaleja vastaan. Kun sairastumme tai kärsimme stressistä, elimistössämme muodostuu haitallinen määrä reaktiivisia happiyhdisteitä. Antioksidantit estävät siis elimistömme hapettumista.
Antioksidantteja solujen tueksi:
Aurinkoa purkista
Viime aikoina on kohistu paljon D-vitamiinista ja varsinkin sen oikeasta annostelusta. Meillä pohjolan ihmisillä esiintyy paljon riittämätöntä D-vitamiinin saantia ja näin ollen tämä vitamiini taitaakin olla tällä hetkellä se ainoa, jota terveysviranomaiset suosittelevat ottamaan purkista joko vuoden ympäri tai ainakin pimeään aikaan.
D-vitamiinivalmisteita erilaisissa muodoissa:
Tehoa painonhallintaan
Syö vähemmän ja liiku enemmän! Eikö kuulostakin tutulta? Näinhän se painonhallinta pääasiassa hoidetaankin, mutta projektia voi myös tehostaa monin tavoin. Mikään aine ei kuitenkaan toimi yksinään, vaan lisäksi pitää syödä terveellisesti ja liikkua.
Erilaisia painonhallinan apureita:
Huom! Muistathan noudattaa kunkin tuotteen omia annosteluohjeita.
Lähde: Wikipedia
08.02.2012 - 17:41

Onko luottokamusi ystävänpäivälahja vielä hankkimatta tai etsitkö lahjavinkkiä syntymäpäiville? Kaipaako oma käsityömateriaalivarastosi täydennystä? Mitä ajankohtaista tapahtuu käsityörintamalla juuri nyt?
Täältä löydät vastauksen kaikkiin näihin kysymysiin. Punomo on monipuolinen käsityön kohtauspaikka, joka kokoaa yhteen käsityö- ja muotoilualan toimijoita ja vahvistaa käsintaitamisen näkyvyyttä Suomessa. Punomo on kaikkia käsityön ystäviä varten!
Tutustu, ihastu ja löydä käsintekemisen ilo:
Tuotteita itselle, lahjaksi tai viemisiksi
Työvälineitä sekä ohjeita käsityötaiteilijoille ja harrastajille
Materiaaleja käsillä tekemiseen
Mikä parasta - kun vierailet ja teet ostoksia Punomossa - tuet samalla suomalaista käsityötä ja käsityöalan yrittäjiä sekä harrastajia!
Bonusvinkki: Harrastatko käsitöitä tai teet niitä ammatiksesi? Onko varastosi täynnä upeita käsin tehtyjä luomuksia? Nyt on aika laitaa ne myyntiin!
Punomoon voit perustaa oman verkkoputiikin. Lue lisää.
Kuvat: Punomo
07.02.2012 - 12:58

Lainan päivää vietetään 8.2. Sen kunniaksi kokosimme erilaisia vinkkejä lainaamiseen liittyen. Laina voi olla parhaimmillaan yksi kestävän kehityksen tukipilari: kaikkea ei tarvitse ostaa ja toisaalta rahalainatkin pitävät talouden rattaat pyörimässä. Kunhan muistetaan se kullanarvoinen kohtuus kaikessa :)
Säästä luontoa ja lompakkoa lainaamalla
Kirjasto on lainaajan aarreaitta
Tiesitkö, että kirjastosta saa kirjojen ja lehtien lisäksi lainaan monesti myös tarve-esineitä? Kannattaa kysellä lainaan esim. kannettavaa tietokonetta, pelejä, porakonetta tai vaikka kävelysauvoja. Lisätietoa Helsingin kirjastojen lainaamista tavaroista täältä.
Huom! Lainan päivänä 8.2. monet kirjastot antavat anteeksi sakkoja. Kysy lisää omasta kirjastostasi.
Vaihtolainat tuttujen kesken
Lasten urheiluvälineet ja lelut ovat monesti lyhytaikaisia iloja. Jos et halua myydä tavaroita syystä tai toisesta, laita ihmeessä hyvä kiertämään. Lainaa oman muksun luistimet kaveriperheelle ja ota vaikka sukset lainaan vaihtolainana. Tai pakatkaa kummassakin taloudessa 20 lelua pussiin ja vaihtakaa pusseja pariksi kuukaudeksi. Lainalelut tuntuvat saajasta uusilta ja omatkin kelpaavat taas paremmin, kun ovat olleen jonkin aikaa pois näkyviltä.
Peräkärry tai kuljetuspyörä roudaajan avuksi (PK-seutu)
Kun on tarvis siirtää isompaa tavaraa paikasta toiseen, eikä pihallasi nökötä pakettiautoa, käänny Kierrätyskeskuksen puoleen. 50 euron käteispanttia vastaan saat lainaksi näppärän pyörän tai tilavan peräkärryn kuljetusta varten. Lue lisää: www.kierratyskeskus.fi
Kestoastiat juhliin ja tilaisuuksiin (PK-seutu)
Juhlat tulossa, mutta omat astiat eivät riitä? Ei hätää. Tässäkin pelastaa Kierrätyskeskus. Voit lainata astiat ja jopa palauttaa ne tiskaamattomina. Tiskauksesta tosin peritään pieni maksu. Kuulostaako hyvältä? Lue lisää: www.kierratyskeskus.fi
Lainaamalla kestovaippailun alkuun
Kestovaippailu kiinnostaa monia, mutta alkuun pääseminen vaatii opettelua ja sijoittamista tarvikkeisiin. Ympäri Suomen toimivat kestovaippalainaamot auttavat projektissa lainaamalla kestovaippapaketin kokeilua varten. Tavallisesti lainasta peritään pieni maksu, jolla rahoitetaan uusien vaippojen hankkimista. Oman alueesi lainaamon löydät Googlesta hakusanalla "kestovaippalainaamo".
Rahaa lainaksi
Aina ei kaikki mene putkeen. Toisinaan eteen tulee yllättäviä menoja, kuten putkiremonttia tai hammaslääkärikäyntejä. Tyhjästä on paha nyhjäistä, eikä aina kehtaa tutuiltakaan pyytää riihikuivaa. Tällöin yksi hyvä vaihtoehto voi olla pikalaina, joka pelastaa tilanteen ja jonka suuret kulut voi välttää maksamalla vipin pian takaisin (ks. esim. www.suomivippi.fi ). Vippi on mahdollista ottaa myös yksityishenkilöltä netin välityksellä. Tällöin puhutaan vertaislainasta. Lue lisää: www.lainaaja.fi
Kuva: Dreamstime
26.01.2012 - 12:54

Kuva: Flickr
Itsetehdyt myslipatukat ovat näppärä, ravitseva ja lisäaineeton vaihtoehto välipalaksi ja kerho- tai retkievääksi niin lapsille kuin aikuisillekin. Ne on helppo ja nopea valmistaa.
Näin teet myslipatukat
(12 kpl)
Tarvitset:
- 100 g voita (myös suolaamaton voi ja ruokaöljy käy hyvin)
- 200 g kaurahiutaleita
- 100 g auringonkukansiemeniä
- 50 g seesaminsiemeniä
- 50 g saksanpähkinöitä, murskattuja
- 3 rkl hunajaa
- 100 g fariini- tai muscovado sokeria
- 1 tl kanelia
- 100 g kuivattuja marjoja (karpaloita, mustikoita, kirsikoita)
Toimi näin:
- Lämmitä uuni 160 asteeseen. Paahda hiutaleita, siemeniä ja pähkinöitä uunipellillä noin 5-10 minuuttia.
- Laita kattilaan voi, hunaja ja sokeri. Lämmitä ja sekoittele kunnes voi on sulanut.
- Ota kattila pois liedeltä ja lisää voi-hunaja-sokeriseokseen paahdettu hiutaleseos, kaneli ja kuivatut marjat. Sekoita hyvin.
- Vuoraa pieni uunivuoka (n. 20 x 30 cm) leivinpaperilla ja voitele paperi kevyesti öljyllä. Kaada seos vuokaan ja taputtele kostutetuin käsin tiiviiksi.
- Paista 30 minuuttia. Ota uunista ja anna jäähtyä vuoassaan 2-3 tuntia. Leikkaa levy jäähtyneenä patukoiksi.
Ohje: BBC Good Food
Vinkki! Voit soveltaa ja käyttää välipalapatukoihin kaikenlaisia siemeniä ja pähkinöitä, erilaisia puurohiutaleita, kuivattuja marjoja ja hedelmiä, pähkinävoita, omenasosetta ja -mehua, vaahterasiirappia, leivontamausteita, suklaata...vaihtoehtoja löytyy! Kurkkaa siis ruokakaappeihisi ja käytä mielikuvitustasi!
Lisätietoa ja reseptejä:
BBC Good Food (käytä hakusanoina mm. "granola bars", "flapjacks", "muesli bars" …)
Food Network
Kidspot kitchen
Kivistössä-blogin Myslipatukat
Kunto Plus Juoksijan välipala
Kunto Plus Palautumispatukka
Kunto Plus Välipalapatukka
Myllyn Paras Itse Tehdyt Energiapatukat
24.01.2012 - 11:30

Kuva: Kukkainfo
Monen mielestä tulppaanit tuovat kevään. Tuoreet tulppaanit piristävät hetkessä kodin yleisilmettä - ne ovat näppärä, nopea ja edullinen sisustuselementti! Seuraavilla ohjeilla tulppaanit säilyvät kauniina pitkään.
Näin hoidat tulppaanit oikein
Tarvitset:
- sileän ja terävän veitsen
- leikkokukkavirkistettä
- sopivan ja puhtaan maljakon
- viileää vettä
Toimi näin:
- Leikkaa tulppaanin varresta 1-2 cm pois uuden imupinnan saamiseksi. Voit leikata koko nipun varret kerralla.
- Jos tulppaanikimpun myyntimaljakossa ei ole ollut vettä eli se on ostettu kuivana, niin laita tulppaanit maljakkoon runsaaseen veteen imeytymään ja jämäköitymään noin puoleksi tunniksi. Älä poista vielä muovikäärettä, sillä vettä imiessään tulppaanit pysyvät kääreessä hyvin ryhdissään. Jos tulppaanit ovat jo valmiiksi napakan ja terhakan oloisia niin ne eivät tarvitse imeyttämisvaihetta.
- Poista tulppaaneista muovikääre.
- Asettele tulppaanit kauniisti maljakkoon viileään vähäiseen ja leikkokukkavirkisteellä terästettyyn veteen. Leikkokukkavirkiste pitää veden puhtaana estämällä bakteerien kasvua. Se myös ravitsee kukkia ja parantaa niiden kehitystä ja kestoa.
- Lisää vettä tarvittaessa päivittäin tai vaihda maljakon vesi varsinkin jos et käytä virkistettä. Pese maljakko pesuaineella veden vaihdon yhteydessä ja huuhtaise myös varret. Voit myös tarvittaessa lyhentää varsia.
- Tulppaanit pitävät enemmän viileästä kuin lämpimästä. Tulppaanit kestävät maljakossa noin viikon, mutta kukinta-aikaa voi pidentää viemällä ne yön ajaksi viileämpään paikkaan kuten kellariin tai tuulikaappiin.
- Säilytä kukat erillään etyleeniä tuottavista hedelmistä.
- Poista vanhentuneet kukat maljakosta. Näin ne eivät jää likaamaan maljakkovettä.
Lähde ja lisätietoa:
Kukkainfo
17.01.2012 - 12:23

Kuvat: The Random Acts of Kindness Foundation
Ilahduta lähimmäistäsi tai vaikka satunnaista vastaankulkijaa tekemällä jotain hyvää. Hyvän mielen teot tuovat hyvän mielen teon kummallekin osapuolelle. Hyvän tekemiseen ei tarvita rahaa vaan lähinnä aikaa ja viitseliäisyyttä. Välitetään toisistamme!
Hyvän mielen tekoja
- Tarjoudu lastenvahdiksi. Useat pienten lasten vanhemmat väsyvät hektisessä arjessa. Ehdota vanhemmille hengähdyshetkeä ja vie lapset esim. leikkipuistoon tunniksi tai kerro että voit tulla pikku pilttien seuraksi muutamaksi tunniksi jotta vanhemmat pääsevät hieman tuulettumaan!
- Anna vanhat mutta vielä kunnossa olevat lelut päiväkotiin. Päiväkodeissa leikkijöitä riittää ja "uusille" leluille on aina tarvetta.
- Luovuta verta Punaisen Ristin Veripalvelussa. Kun luovutat verta, autat vakavasti sairasta ihmistä ja voit pelastaa ihmishengen. Etsi lähin verenluovutuspiste täältä.
- Auta ystävää muutossa.
- Lähetä lapselle ihan oikea syntymäpäiväkortti tai kirje postitse. Lapset pitävät postista ja näin osoitat että välität.
- Ilmoittaudu vapaaehtoistyöntekijäksi paikalliseen eläinsuojeluyhdistykseen.
- Kerää roska päivässä.
- Auta esim. vanhempaa naapuriasi lumitöiden tekemisessä.
- Soita isoäidillesi tai isoisällesi tai tädillesi tai sedällesi ja yllätä heidät iloisesti!
- Osallistu vapaaehtoistyöleirille. Vietä aikaasi mukavassa seurassa hyvää tehden. Leirejä järjestävät mm.:
- Auta ystävää lemmikin hoitamisessa omistajan loman aikana. Tai ilmoittaudu koirakummiksi. Koirakummina voit hakea koirakaveria lenkkiseuraksi tai piristämään päivää. Samalla autat koiran omistajaa ja ilahdutat koiraa esim. tuomalla päivään hieman lisää aktiivisuutta tai tarjoamalla turvallisen ja tutun hoitopaikan esim. omistajan matkan ajaksi.
- Yllätä rakkaasi viemällä hänelle aamiainen sänkyyn.
Lisää ajatuksia ja kirjoituksia hyvän tekemisestä löydät mm. The Random Acts of Kindness Foundation -nimisen järjestön sivuilta, HelpOthers.org -sivustolta ja Uusi Musta -blogista.
10.01.2012 - 11:15

Kuvat: Flickr.com ja Marttaliitto ry.
Siivoaminen on mukavaa puuhaa oikeanlaisilla siivousvälineillä ja -aineilla. Ympäristönsä hyvinvointia kunnioittavalle ihmiselle on tärkeää, että siivoamisessa käytettävät tuotteet ja kemikaalit puhdistavat hyvin mutta myös kuormittavat mahdollisimman vähän ympäristöä.
Ekologinen siivouskaapin sisältö - näillä pärjäät
- Pölynimuri
- Varrellinen lattianpuhdistusmoppi
- Pitkäikäisin moppi on laadukas ja konepestävä.
- Mikrokuitumoppi on monikäyttöinen ja sitä käytettäessä ei välttämättä tarvitse pesuainetta.
- Astiaharja
- Suosi sellaisia harjoja, joiden harja-osan voi tarvittaessa vaihtaa uuteen.
- Lattiaharja tai -lasta
- Rikkalapio
- Erivärisiä siivousliinoja (vessaan, keittiöön, pölyjen pyyhintään)
- Jottei uusia liinoja tarvitsisi ostaa vähän väliä, niin valitse laadukas, konepestävä ja kestävä liina.
- Mikrokuituliinat ovat käteviä, koska niitä käytettäessä ei tarvitse pesuainetta eikä välttämättä edes vettä - ne sopivat siis oivallisesti myös pikku siivousapureiden käsiin! Lisäksi mikrokuituliinat käyvät hyvin mm. tietokoneen puhdistukseen.
- Suihkupullo
- Wc-harja
- Sanko
- Siivouskäsineet herkkäihoisille
- Peruskemikaalit:
- käsiastianpesuaine
- Pohdittavaa: koneastianpesuaineet ovat korkean emäksisyyden takia syövyttäviä ja ärsyttäviä kemikaaleja. Niissä on usein myös fosfaatteja ja klooripitoista valkaisuainetta. Tosin nykyään on saatavilla myös ympäristöystävällisiä koneastianpesuaineita.
- mieto yleispuhdistusaine
- etikka
- Käyttäessäsi etikkaa muista huolellinen vesihuuhtelu - jos etikka jää pinnoille pitkäksi aikaa se voi syövyttää niitä!
- Sopii hyvin esim. wc-tilojen puhdistamiseen, huuhteluaineeksi pyykinpesussa (poistaa mm. hien hajua), kahvin- ja vedenkeittimen puhdistukseen.
- Toimii yleispuhdistusaineena: sekoita suihkepulloon 1 osa etikkaa ja 1 osa vettä.
- ruokasooda sopii esim.
- pesuhuoneen kaakeleiden puhdistamiseen
- viemärin puhdistamiseen: kaada viemäriin 1/2 purkkia ruokasoodaa ja päälle 1 dl etikkaa. Seos kuohuu ja puhdistaa viemärin.
- muovilelujen puhdistamiseen: lisää 1/4 litraan vettä 1 rkl ruokasoodaa ja pyyhi lelut tähän seokseen kostutetulla liinalla
- mikroaaltouunin puhdistamiseen: lämmitä isossa kulhossa vettä ja 2 rkl ruokasoodaa 2 min. Pyyhi sen jälkeen mikron sisus puhtaaksi.
- Valitse tutkitusti vähemmän ympäristöä kuormittavia tuotteita, joille on myönnetty Joutsenmerkki tai Pohjoismainen ympäristömerkki. Suomesta saatavia ympäristöystävällisiä tuotteita ovat ainakin
Lopuksi vielä muutama siivoamisen perussääntö:
- Muista siivota säännöllisesti ja riittävän usein, jolloin voimakkaille kemikaaleille ei ole tarveta!
- Annostele siivousaine aina ohjeen mukaan.
- Yhdessä siivoaminen on mukavaa puuhastelua. Valmista tulee nopeammin kun työt jakaa kaikkien perheenjäsenten kesken.
Lisätietoja siivoamisesta ja siivoustuotteista löydät esimerkiksi Marttaliitto ry:n, Sinituotteen ja Viledan sivuilta. Ekologisesta siivoamisesta löydät lisävinkkejä täältä.
21.12.2011 - 15:34
Joulukorttien lähettäminen on hauskaa ja niiden vastaanottaminen vielä mukavampaa. Mutta korttien kaunis esillepano voi olla haastavaa, erityisesti jos perheessä on lapsia tai lemmikkejä, jotka touhuavat ympäriinsä. Tässä vinkki, kuinka pistää kaatuilevat joulukortit ojennukseen.
Tarvitset:
- Kodin sisustukseen ja väreihin sopivaa silkkinauhaa tai sisäkäyttöön sopivaa jouluvaloköynnöstä
- Pieniä pyykkipoikia
- Ystäviä, tuttavia tai sukulaisia, jotka lähettävät sinulle joulukortteja
Toimi näin:
- Kiinnitä jouluvaloköynnös tai silkkinauha sille sopivaan paikkaan roikkumaan
- Odota joulukortteja postiluukusta putoavaksi tai postilaatikkoon ilmestyväksi
- Kiinnitä kortit pyykkipojilla nauhaan tai köynnökseen kauniiseen järjestykseen
- Nauti järjestyksestä ja ajattele lämmöllä kaikkia niitä ihania ihmisiä, jotka ovat sinua kortilla muistaneet

30.03.2011 - 09:00

Kevät houkuttelee puuhaamaan mullan, siementen ja kasvun ihmeen pariin. Älä anna sellaisen esteen, kuten puutarhan puuttumisen, laimentaa intoasi! Laita kasvun ihme alulle omalle ikkunalaudallesi ja kasvata (versota) herkullisia versoja syötäväksi. Versottaminen tarkoittaa syötävien kasvien kasvattamista vähässä mullassa. Versojen kasvattaminen on hauskaa puuhaa, sillä herkullisen sadon saa käyttöönsä nopeasti ja uusia makuja voi kasvattaa oman inspiraation mukaan.
Versot ovat makeita, rapeita ja terveellisiä. Ne sisältävät paljon entsyymejä, vitamiineja, kivennäisaineita ja lehtivihreää. Kaiken lisäksi ne ovat kauniita salaateissa, leivän päällä tai yrttien tilalla ruoka-annosta kruunaamassa.
Ainakin näitä lajeja kannattaa kokeilla: auringonkukka, vihanneskrassi, herne sekä erilaiset salaattilaadut.

Varaa ennen versojen kasvattamisen alkua muutamia tyhjentyneiden wc- paperirullien hylsyjä ja katkaise ne kahtia. Näin saat yhdestä paperihylsystä kaksi verson "kasvatuspaakkua". Versojen kasvattamiseen tarvitset myös multaa, alusastian joka pitää vettä (mielellään kantikas), siemeniä, vettä kasteluun (tavalliseen suihkepulloon) sekä valoisan kasvupaikan.
Asettele puolikkaat wc-paperihylsyt kantikkaalle kasvatusalustalle siten, että alusta täyttyy mukavasti hylsyistä. Kasvatusalustana voi toimia vaikka alumiininen suurehko paistovuoka. Täytä hylsyt mullalla ja istuta niihin yön yli vedessä lionneet siemenet ja herneet. Älä laita siemeniä liikaa. Kastele multaa ja peitä kasvusto mustalla muovilla. Vie pimeään ja lämpimään paikaan. Kun versot alkavat näkyä muutaman päivän kuluttua, siirrä ne kasvamaan valoisaan paikkaan. Muista kastella kasvustoa tasaisesti suihkepullolla.
Korjaa satoa, kun vihreää syötävää on tarpeeksi. Uusia paperihylsyjä on helppo lisätä alustalle sitä mukaan kun satoa korjataan parempiin suihin. Lisätietoja versojen voimasta ja piristävästä vaikutuksesta löytyy mm. Terveydenhoitouutisista. LV#412
|
|