Tänä viikonloppuna on mahdollisuus tutustua moniin ihastuttaviin käsitöihin ja taidokkaisiin työnäytöksiin Tampereen Kädentaitomessuilla. Vahvan suosion saavuttaneita Suomen Kädentaidot -messuja värittää hyväntuulinen juhlatunnelma, sillä tapahtuma on antanut kunniaa suomalaiselle luovuudelle, tekemiselle ja osaamiselle jo 15 vuoden ajan.

Kuvat: Eva Persson, Mikko Lehtimäki
"Käsillä tekeminen on terapeuttista, puhdistavaa ja eheyttävää."
- Marianne Heikkilä, Marttaliiton toiminnanjohtaja ja Tampereen Kädentaitomessujen avaaja.
"Kädentaidot on sukupuolineutraali asia. Jokaisessa on luovuutta."
- Suomen Kädentaidot -messujen juontaja Matias Jungar.
Näyttelyjä, näytöksiä ja tarinoita
Juhlavuoden messuilla erilaisissa näyttelyissä ihastuttavat mm. juhlapuvut, huovutustyöt, design-laukut, kirjontatyöt sekä keinuhevoset. Ohjelmalavan kädentaidot- ja design-muotinäytöksissä muoti sekä uutuudet jalkautuvat pirteässä hengessä. Myös kädentaitajien tarinat ilahduttavat.
Yllättäviä vieraita ja monenlaisia työmenetelmiä esitellään puolestaan Taitoareenalla. Lauantaina pääset katsomaan mm. Aija Rouhiaisen ekologiseen kierrätykseen liittyviä työnäytöksiä.

Messupäivä kädentaitojen äärellä on elämys. Tee ihania löytöjä ja upeita joululahjaostoksia. Palauta mieleen perinteiset menetelmät ja tutustu samalla uusiin trendeihin.
Virkistyä voi Neulekahvilassa ja Kuohuviinibaarissa!

Tapahtumapaikkana on Tampereen Messu- ja Urheilukeskus, Ilmailunkatu 20, 33900 Tampere.
AUKIOLOAJAT
PE 19.11. klo 11-18
LA 20.11. klo 9-17
SU 21.11. klo 10-17
Lisätietoja tapahtumasta kadentaidot.fi. Ajo-ohjeet tapahtumapaikalle saat helposti tästä. LV#319