
Pala vanhaa puuta pitää tuikut tiukasti asemissaan. Puupölkky voi olla pitkä tai pätkä, uusi tai vanha, käsittelemätön tai käsitelty. Millainen omalle pöydällesi sitten sopiikin.
Tuikkupuuta varten tarvitset puupalikan lisäksi tuikun kokoisen oksa- tai lapioporan. Mittaa ja merkitse tuikkujen paikat ennen poraamista. Huolehdi, että tuikkujen väliin jää tarpeeksi tilaa turvallisuussyistä. Liian tiiviisti asetellut tuikut ovat vaarallisia. Tuikkujen välissä tulisi olla ainakin 5-6 cm väliä. Reikien syvyys ei saa olla liian syvä, jotta kolojen reunat eivät pääse liikaa lämpenemään ja tummumaan.
Tuikuille tehtyjen kolojen reunoja voi varovasti hioa hiekkapaperilla, mikäli pora on rispaannuttanut puuta. Puupalikan voi myös maalata tai muuten käsitellä kauttaaltaan. Anna tällöin kuivua hyvin ennen käyttöönottoa. Varmista tarkoitukseen soveltuva maali myyjältä, sillä sen tulee kestää lämpöä.

Voit käyttää samaa ideaa erilaisiin puuhalkoihin myös toisin päin. Sahaa puuhalosta n. 10-20 cm korkea kynttilän "pohja" ja poraa toiseen päähän tuikkua varten reikä. Huolehdi, että sahattu pinta on tarpeeksi tasainen pystyssä pysyäkseen. Kuvan kynttilät on valettu puukuoriin, mutta vähemmälläkin vaivalla saa lähes saman lopputuloksen.
TÄRKEÄÄ! Puu ei ole palamaton materiaali, joten älä polta tällaisessa telineessä olevia tuikkuja kovin pitkiä aikoja yhtäjaksoisesti. Älä myöskään koskaan jätä tulta vartioimatta. Puupalikassa ei kannata polttaa mitään muita kynttilöitä kuin alumiinikupeissa olevia tuikkuja.
Vinkki!
Todellisen mökkifiiliksen saat esim. pituussuunnassa puoliksi halkaistusta koivuhalosta. Poraa reiät tällöin kuperalle puolelle, tasainen puoli pitää puun turvallisesti paikoillaan. LV#300
Puiseen kynttilä/tuikkutelineeseen kannattaa laittaa metallinen tai lasinen suojus/kuppi tuikkua varten.
Pelkkä tuikku ja puu ei ole kovinkaan paloturvallinen, perinteinen tuikku alumiinikupissa kuumenee.
Muovikupeissa olevat parafiinituikut ovat turvallisempia, kuumenevat vain 60 C:een, mutta tulenliekki niissäkin on.
Mahtaa valmiissa tämäntyyppisissä kynttilätelineissä tosiaan olla jokin metallinen suoja kynttilän ja puun välissä!!