
Värikkäät valokuvat ovat upeaa katseltavaa tietokonenäyttöjen ruuduilta ja kuvakirjoista. Värikkäitä kuvia on aina kiva katsella, joten tuo ne rohkeasti mukaan myös sisustukseen ja arkielämään!
Valitse värikkäitä ja onnistuneita otoksia joko samasta aihepiiristä tai samasta värimaailmasta, toki kuvat voivat olla myös ihan satunnaisia otoksia. Photojojo tarjoaa piristäviä ideoita valokuvien kekseliääseen käyttöön, sieltä löysimme myös nämä loistavat valokuvaideat. Ensimmäisessä ideassa voi hyödyntää mm. wc- ja talouspaperihylsyjä, valokuvaputkia sekä muita pyöreitä ja helposti työstettäviä pahviputkia. Aihiot voi toki askarrella myös itse kartongista tai pahvista.

Saat koottua näyttävän yksityiskohdan seinälle jo muutamasta eri kokoisesta valokuvasta. Voit kiinnittää pyörylät toisiinsa jo ennen seinälle laittamista. Kiinnittämiseen voi käyttää tavallista liimaa. Voit myös koota valokuvaryhmän erilliselle levylle, kuten vanerin tai kovalevyn päälle. Levyn voi maalata valokuvista poimituilla väreillä tai sen voi pitää neutraalina taustana. Levyn kiinnittäminen seinään onnistunee kuitenkin helpommin kuin pelkkien pahviaihioiden.
Kuvan kuvakollaasit on sijoitettu näyttävästi kulmaan. Syvyysvaikutelma korostuu, sillä koholla olevat kuvat näkyvät selvemmin ollessaan kahteen eri suuntaan. Osan valokuvista voi sijoittaa kuvan mukaisesti myös pyörylöiden pohjaan.
Toinen Photojojon esittelemä hauska kuvaidea on tavallisten lasipurkkien hyödyntäminen. Kuvat tulevat kauniisti esiin kaarevan lasipinnan takaa ja erilaisuutensa vuoksi nämä "kehykset" herättävät taatusti mielenkiinnon!

Pese lasipurkeista etiketit ja tarrat huolellisesti pois ja kehykset ovat valmiit! Mittaa lasipurkin suoran osan pituus, pohjasta kierteiden alaosaan asti. Leikkaa valokuva oikeaan korkeuteen. Jätä kuva mielummin liian lyhyeksi kuin liian pitkäksi. Kuvan leveyttä ei tarvitse pienentää, kuvapaperi kaartuu juuri tarvittavan määrän purkin sisällä. Laita kuva purkkiin ylösalaisin ja käännä kuvalla varustettu purkki suuaukko alaspäin pöydälle tai hyllylle.
Parhaiten lasipurkeissa olevat valokuvat pääsevät oikeuksiinsa esimerkiksi ikkunalaudalla. Myös pöytävalaisimen tai muun valonlähteen sijoittaminen kuvapurkkien taakse tuo kuvat hienosti esiin. Kuvapurkit ovat yhdessä valojen kanssa käytettynä kuin pieniä valomainoksia syksyn pimeneviin iltoihin!
Vinkki!
Jos kaappiin ei ole kertynyt tyhjiä lasipurkkeja, löydät mm. säilöntään tarkoitettuja purkkeja kaupastakin. Sovella ideaan myös muita suhteellisen suorareunaisia lasiastioita, kuten maljakoita. Kokeile sijoittaa kuvia myös erilaisten pullojen sisään! LV#275
(Kuvat: Photojojo)
Mukana on myös linkki.
Loistovinkin toimitus