07.10.2010 - 18:15



Vanhat ja hauraat valokuva-albumit sekä kuvia täynnä olevat kenkälaatikot vievät mukanaan menneeseen. Muistot tulvivat mieleen heille, jotka vielä muistavat nuo tapahtumat. Valitettavan usein albumeihin tai kuvien yhteyteen ei ole kuitenkaan kirjoitettu juuri mitään, ei edes kuvassa olevia henkilöitä tai päivämäärää. Kun kuvissa esiintyviä henkilöitä ei enää ole, kuvat eivät kerro enää samaa tarinaa.

Valokuva-albumeihin olisikin hyvä kirjoittaa aina jotakin tietoa, sillä vaikka itse muistamme tapahtumat ja kerromme niistä, jälkipolvet eivät voi tietää keitä kuvissa on, mitä niissä tapahtuu ja miksi. Tarinoiden tulisi siirtyä ajan mukana.

Vaikka tietokoneiden kovalevyt täyttyvätkin koko ajan uusista valokuvista, kannaa vanhat valokuvat säilöä asianmukaisesti vielä kun se on mahdollista. Järjestä ja numeroi vanhat irralliset valokuvat, lähde selvittämään kuvissa olevia henkilöitä sekä tarinoita ja kirjaa ylös mahdollisimman tarkasti kaikki kuviin liittyvä informaatio. Voit kirjoittaa kuvien taakse varovasti numerot, mikäli pelkäät järjestyksen menevän sekaisin. Kirjoita keräämäsi tarinat esimerkiksi numerojärjestykseen erilliselle paperille tai tietokoneelle.



Vaikka vanhoja kuvia olisikin sadoittain (tai enemmänkin), olisi ne hyvä yrittää järjestää jollakin tavalla vielä kun se on mahdollista. Mitä kauemmaksi tällaista operaatiota siirtää, sitä vähemmän kuvista muistetaan ja sitä harvemmaksi käyvät apua tarjoavat rivit. Valitse kuvista parhaat, vanhimmat, toisiinsa liittyvät, saman sukuhaaran tai vaikkapa samalle vuosikymmenelle sijoittuvat kuvat ja aloita urakka niistä. Jos intoa, aikaa ja tarvittavat välineet löytyvät, voit skannata kuvat vielä digitaaliseen muotoon ennen niiden taltioimista albumeihin.

Kun olet valinnut ensimmäisen erän valokuvia, valitse niille sopiva albumi tai käytä irrallisia kartonkilehtiä. Halutessasi voit käyttää myös alkuperäisten kuvien kopioita ja jäljitellä vanhojen kuvien tyyliä. Tämä onnistuu vaalean kartongin ja kuviosaksien avulla. Markkinoilla on monenlaisia kuviosaksia, joista rosoisimmat soveltuvat hienosti tällaiseen tarkoitukseen. HUOM! Huolehdi käyttämiesi materiaalien happovapaudesta (myyjät osaavat auttaa, mikäli itse tuotteissa ei ole tästä mainintaa). Näin varmistat kuvien säilymisen jatkossakin.

Varaa kuvien yhteyteen tarpeeksi tilaa kuvatekstejä ja tarinoita varten. Jos mahdollista, tallenna myös kuvissa olevien henkilöiden käsialaa ja pyydä heitä kirjoittamaan tarinat itse. Jos sivuja ja tilaa on reilusti, voit kirjoittaa tarinat aina viereiselle sivulle. Muista huolehtia myös käyttämiesi kynien happovapaudesta.

Vinkki!
Jos haluat täydentää tietoja vanhaan valokuva-albumiin jossa tilaa kirjoittamiselle ei ole, voit toteuttaa erillisiä tarinasivuja tai pienen albumin välissä säilytettävän tarinavihkosen. Älä hylkää ajatusta näiden tietojen keräämisestä vain siksi, että kuvan yhteydessä ei ole tilaa tekstille. LV#274

Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code