
Uskaltaisitko laittaa kontaktimuovia lattiaan ja vielä piirtää sen päälle? Tämän asunnon omistaja on rohkeasti tehnyt niin ja saanut aikaiseksi mielenkiintoista jälkeä.

Kuvan lattia on syntynyt yksinkertaisesti valkoisella kontaktimuovilla ja mustalla tussilla. Ei ehkä kaikkein kestävin ja pitkäikäisin ratkaisu, mutta varmasti mieleenpainuva ja kokeilemisen arvoinen. Ehkäpä tällaista ratkaisua voisi kokeilla myös pieneen vaatekomeroon, ehkä eteisen tuulikaappiin tai johonkin muuhun hyvin pieneen tilaan. Kun muovi kuluu rikki, sen voi aina vaihtaa uuteen ja piirtää uudet kuviot. Kontaktimuovia ei tietenkään kannata mihin tahansa lattiaan liimata, mutta jos vanhat muovimatot odottavat uusimista tai uutta parkettia tilalleen, miksipä et kokeilisi hullutella tällä tavalla?
Kuten kontaktimuovin kiinnittämisessä aina, muista puhdistaa ja kuivata alusta huolellisesti. Jos aiot piirtää muovin kuviot itse, panosta laadukkaisiin tusseihin. Toki lattian voi päällystää valmiiksi kuvioidullakin muovilla, mutta tällä tavalla lattiasta saa juuri sellaisen kuin itse haluaa.

Kokeile samaa ideaa myös seinälle tapetoimisen tai maalaamisen sijaan. Toki piirtää ja/tai maalata voi ilman kontaktimuoviakin, mutta näin saat kivan erilaisen pinnan, joka kestää myös kosteaa pyyhkimistä (muista oikeanlainen tussi!).
Voit myös kokeilla pitää avointa ja näkyvää päiväkirjaa tällä tavalla. Tussilla on helpompi kirjoittaa kontaktimuoville kuin maalattuun pintaan, jälki on tarkempaa ja tussi kulkee siinä sulavammin. Vuoraa yksi seinä yksivärisellä kontaktimuovilla ja kirjoita seinälle joka päivä jotakin. Aika hurja idea, vai mitä?
Vinkki!
Tee lastenhuoneeseen tällä tekniikalla mustavalkokuvioinen seinä, jota lapset saavat värittää ihan luvan kanssa! LV#240
(Kuvat: Hemmendorf.com)