26.06.2010 - 19:00



Nämä tilkkutyöt sopivat myös aloittelijoille. Kerää riittävä määrä vanhoja, ylimääräisiä kankaita (esim. verhot) ja leikkaa niistä haluamasi mallisia tilkkuja. Tilkkujen ei tarvitse välttämättä olla samankokoisia tai -mallisia.

Ompele tilkuista kassin päälliosaan sopivan kokoinen yhtenäinen kangaskappale ja liitä siihen värikäs vuorikangas. Varaa tilkkukangasta tarpeeksi myös kassin kahvoja varten.

Kun kassi on valmis, voit ommella päälli- ja vuorikankaan yhteen kuvio- ja koristeompeleilla. Näin kassista tulee tukevampi ja se saa kivaa lisäpiristystä ompeleista. Ennen kuvio-ompeleiden varsinaista ompelua kannattaa kuvio harsia tai piirtää kevyesti kangasliidulla kankaalle. Harsiminen myös helpottaa ompelua, sillä se kiinnittää päälli- ja vuorikankaan toisiinsa kiinni. Harsimalla vältät epäsiistit ompelurypyt ja laskokset vuoripuolella.

Pienen harjoittelun jälkeen voit kokeilla hieman haastavampia tilkkumuotoja. Voit helpottaa tilkkujen leikkaamista tekemällä ensin tilkkumallin esimerkiksi paksusta muovista tai pahvista. Piirrä haluamasi tilkkumalli tukevaan muoviin tai pahviin ja leikkaa irti. Piirrä mallin avulla leikattavat tilkut haluamiisi kohtiin kangasta (voit sommitella kuvioita tilkkumuotteihin sopiviksi), näin saat helposti samankokoisia tilkkuja. LV#197

(Kuva: RobinsEggBlue Design)

Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code