
Suurin osa puisista puutarhakalusteista myydään joko puun värisinä tai valkoisina. Myös metalliset kalusteet ovat usein valkoisia, joskin nykyään värivalikoima on jo laajempi. Mikään ei kuitenkaan estä käsittelemästä näitä kalusteita itse uudelleen. Kunhan vain varmistat oikeat työtavat ja tarvikkeet etukäteen.
Tärkeintä tällaisia töitä tehtäessä ovat hyvät pohjatyöt ja olosuhteisiin sopivat maalit. Asiantuntevia neuvoja saa rautakaupoista ja maalivalmistajien neuvontalinjoilta sekä maaleja myyvistä suuremmista tavarataloista.

Metallisia puutarhakalusteita voi kokeilla maalata mm. spray-maalilla, mutta varmista tässäkin tapauksessa maalin soveltuvuus ulkokäyttöön ja kosteisiin olosuhteisiin. Spray-maali kuivuu nopeasti, joten esimerkiksi kuvan kaltaisten metallituolien käsittely tapahtuu kärsimättömältäkin tuunaajalta nopeasti. Puupintojen käsittely vaatiin aina enemmän aikaa, niin itse käsittely kuin maalin kuivuminenkin.
Kalusteiden maalaamista ei kannata pelätä ainakaan siksi, että valitsisi liian rohkean sävyn. Puutarha saa ansaitsemansa piristysruiskeen kauniin keltaisesta penkistä tai turkoosista metallituolista. Valkoisia ja puun värisiä puutarhakalusteita saa aina, ne ovat raikkaan värisiä ja toki eräänlaisia klassikoitakin, mutta joskus voi kokeilla kesää myös muissa väreissä!
Vinkki!
Kierrä kirpputoreja ja kierrätyskeskuksia vanhoja ja huonokuntoisia puutarhakalusteita silmällä pitäen! LV#171