
Pääsiäisenä herkutellaan suklaamunilla ja muilla herkuilla. Näiden herkkujen eteen lapset käyvät usein virpomassa, mutta muullakin tavoin herkkuja voi ansaita.
Yksi tapa on piilottaa pääsiäismunia ympäri taloa. Sen voi toteuttaa joko "villinä pääsiäismunajahtina" tai esimerkiksi siivouksen yhteyteen suoritettavaksi. Lastenhuoneeseen voi piilottaa muutamia pieniä suklaamunia, jotka lapset sitten siivotessaan löytävät ja saavat ansaitusti palkkioksi. Säiden salliessa pääsiäismunajahdin voi siirtää myös ulos, jolloin samalla saa hyvää liikuntaa toisia vastaan kilpaillessa.
Kaupoista saa myös pieniä suklaamunia pusseissa, ne ovat kätevän kokoisia pieniinkin paikkoihin piilotettaviksi. Muistathan kuitenkin tarkistaa, että kätköihin ei jää ylimääräisiä suklaamunia vanhentumaan tai etteivät ne joudu murskatuksia ja sotke ympäristöä.
Vinkki!
Voit myös numeroida suklaamunat ja lisätä leikkiin säännön, jonka mukaan munat tulee kerätä järjestyksessä. Näin onnistuu samalla myös pieni muistipeli! LV#147
Vinkin lähetti Loistovinkin toimitus
Ihanaa oli huomata kuinka pieni poika ymmärsi idean. <3
Ihanaa pääsiäistä kaikille!