Seuraa Loistovinkkiä

Seuraa blogia | Blogilista.fi
Seuraa blogia | Bloglovin'

02.02.2010 - 08:12



Kahteen kertaan teipattu ja parilla pakastepussilla varmistettu keittorasia ei aiheuta päänvaivaa tällaisessa eväspussukassa. Vahakankaasta tai ohuemmasta kernistä ommellut kosteutta ja kulutusta kestävät kaunokaiset ompelee aloittelevakin ompelija.

Tällaista pussukkaa tehdessä ei tarvitse ommella kuin suoraa saumaa. Vahakankaan ompeleminen voi olla ompelukoneelle hieman raskasta, joten auta kankaan syöttämisessä ompelun aikana. Voit käyttää pussukan sisä- ja ulkopuolella erilaisia vahakankaita, jolloin saat käännettävän eväspussukan ja vaihtelua. Kun teet pussukan kaksinkertaisena, saat myös siistit saumat niin sisä- kuin ulkopuolellekin. Pussukan voi tällöin jättää yläosastaan auki ja sijoitaa toisen pussukan nurin päin toisen sisälle. Saumat jäävät kätevästi kankaiden väliin. Yläreunan voi ommella ulkopuolelta reunat sisäänpäin taittaen.

Näppärimmät ompelijat voivat tehdä pussukkaan pienet kahvat tai kädensija-aukot. Kun kassin reunat tikkaa ulkopuolelta, saa siitä jämäkän ja se pysyy tukevasti pystyssä. Pussukan ulkopuolella voi toki käyttää tavallistakin kangasta, näin pussukasta saa helpommin työstettävän. Tärkempää on pussukan sisäpuolen suojaaminen mahdollisilta läikkymisiltä ja näin se on muutenkin helppo puhdistaa ja huuhtaista muruista.

Kun tavalliset eväsrasiat eivät riitä esim. korkeutensa vuoksi, voit sulloa tällaiseen suloiseen pussukkaan vesipullon ja leivän lisäksi paljon muutakin. Houkutteleepa pussukka ottamaan jopa terveellisemmät eväätkin, eikö totta? Pussukan voi somistaa ja samalla kertoa kuka sen omistaa - kirjaile siihen nimi tai nimikirjaimet värikkäällä langalla.

Vinkki!
Ompele pussukan sisäpuolelle pieni tasku kuorimaveitselle. Eväspussukan pikkutaskussa kuorimaveitsi pysyy tallessa ja puhtaana! LV#97

Vinkin lähetti Loistovinkin toimitus
(Kuvat: MarthaStewart.com)

Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code